Hirvipata Mikon tapaan

Hirvipata Mikon tapaan kuuluu böffiläisten klassikkoresepteihin, jonka olemme saaneet pitkäaikaiselta asiakkaaltamme. Tällä ohjeella valmistat uunissa parissa tunnissa herkullista pataruokaa neljälle. Hirvipadan kanssa voit tarjoilla vaikkapa foliossa kypsennettyjä perunoita, jotka valmistuvat uunissa samalla kuin patakin. Myös perinteinen perunamuusi on hyvä lisäke tälle ruoalle.

Nämä aineisosat tarvitset

  • 1 kg hirvenpaistia
  • voita
  • 1/2 kg hapankaalia
  • 2 dl smetanaa
  • kuminaa
  • 2 dl lihalientä
  • suolaa
  • pippuria

Hirvipata valmistuu uuniissa hauduttamalla

  • Laita uuni kuumenemaan 180-asteiseksi.
  • Paloittele ensin hirvenpaisti paksuhkoiksi viipaleiksi.
  • Paista viipaleet voissa molemmin puolin kuumalla pannulla.
  • Valmista samalla lihaliemi.
  • Mausta paistiviipaleet suolalla ja pippurilla makusi mukaan.
  • Mausta smetana kuminalla.
  • Laita uunivuokaan hirvenliha, hapankaali, kuuma lihaliemi ja kuminalla maustettu smetana.
  • Kypsennä hirvipataa 180-asteisessa uunissa vähintään 2 tuntia.

Tarjoile pataruoan parina vaikkapa foliossa kypsennettyjä uuniperunoita. Ne kypsyvät uunissa yhdessä padan kanssa.

Riistapadan ystävälle suosittelemme lämpimästi myös peurapataa, mikä on aavistuksen hirvipataa lempeämpi herkku. Samalta sivulta löydät myös herkullisen Hannun perunamuusin ohjeen.

Näin valmistat ankan ja hanhen fileet

Ankan ja hanhen fileet on helppo valmistaa, kun, kun noudat muutaamaa perusvinkkiä. Kun olet ostanut ankan tai hanhen fileet pakastettuna, aloita valmistus sulattamalla fileitä jääkaapissa. Pakastettu filee sulaa jääkaapissa 1-2 vrk. Sulattamalla fileet hitaasti varmistat mehukkaan lopputuloksen.

Filedien käsittely & säilytys

Ota linnun filee pois jääkaapista silloin, kun se tuntuu vielä hieman kohmeiselta. Tuore filee säilyy etiketin mukaan. 

Ankan tai hanhen fileet – pakastetut ja pakastamattomat – käsitellään näin: 

Tee terävän veitsen kärjellä nahkaan muutama viisto viilto varoen osumasta lihaan. Anna lämmetä huoneenlämmössä 1-2 tuntia paistovalmiiksi.

Ankan ja hanhen fileet – paisto & loppukypsennys

Aseta linnun filee kylmälle pannulle nahkapuoli alaspäin ja laita lämmöt täysille. Et tarvitse paistorasvaa. Kun nahka on kauniisti ruskistunut, käännä fileet ja anna myös lihapuolen ruskistua kauniin väriseksi fileen omassa rasvassa.

Loppukypsennyksen voit hoitaa pannulla tai uunissa:

Pannulla: madalla pannun lämpöä reilusti ja jätä fileet pannulle lepäämään max 10 minuutiksi. Ota lihat pannulta, suolaa ja pippuroi ne.

Uunissa: aseta lihamittari vaakatasossa yhden fileen paksuimpaan kohtaan ja jatka paistoa 125-150 asteessa kunnes lihamittarissa on
+55 (=mediumraaka) tai
+60 (=medium) tai
+65 (=medium plus). 

Suolaa ja pippuroi fileet ja kääri ne tiiviisti folioon lepäämään 10–30 minuutiksi makusi mukaan.

Viipaloi mahdollisimman ohuelti, etenkin hanhen file, joka on paksuina viipaleina suutuntumaltaan karkeampaa kuin ankka.

Ankan tai hanhen fileet ovat upea herkku myös joulupöydässä. Katso Böffin aukioloajat

Lammaspata kazakstanilaisittain

Lammaspata kazakstanilaisittain -resepti on saatu pitkäaikaiselta asiakkaaltamme ja olemme jakaneet sitä vuosikymmeniä luottoreseptiksi hyvän lammasruoan ystäville. Herkullisen makunsa pata saa luullisesta karitsan lihasta sekä mausteista. Tämä pata on helppo valmistaa ja ohjeella valmistuu herkullinen lammaspata neljälle.

Lammaspata – nämä aineisosat tarvitset

  • 1 kg karitsan luullista lapaa paloina
  • 2–3 sipulia
  • 2 punaista paprikaa

Kastike:

  • 3 tl kardemummaa
  • 3 tl currya
  • 2 tl paprikajauhetta
  • 1 prk smetanaa
  • 2 prk kermaviiliä
  • suolaa
  • (Maizenaa suurustukseen)

Valmistusohje

Sekoita ensin kaikki kastikeaineet keskenään ja kuumenna kastike kiehuvaksi. Sekoita kastiketta koko ajan. Voit halutessasi suurustaa kastikkeen Maizenalla tai vastaavalla.
Ruskista sen jälkeen karitsan lihat ja laita ne pataan pilkottujen kasvisten kanssa.
Kaada karitsan lihojen ja kasvisten päälle kastike ja hauduta 180-asteissa uunissa noin 2 tuntia.

Tarjoile vaikkapa pilahviriisin kanssa.

Lammasruokien ystävälle suosittelemme myös kokonaista karitsanpaistia tai kuorrutettuja karitsan kareita.

Kuorrutetut karitsan kareet

Nämä aineisosat tarvitset

Tällä ohjeella valmistat kuorrutetut karitsan kareet 2–3 ruokailijalle.

  • 2–3 kpl karitsan karetta
  • 3 rkl minttuhyytelöä

Kuorrutus

  • 1 dl paahdettua sipulirouhetta
  • 1/2 dl fariinisokeria
  • 1/3 dl tuoretta silputtua rosmariinia
  • 1 1/2 rkl suolakiteitä (esim. Maldon)
  • 1 1/2 rkl rouhittua mustapippuria

Karitsan kareet – valmistusohje

Notkista minttuhyytelöä hieman lämmittämällä sitä mikrossa.
Sivele hyytelöä kunnolla karitsan kareisiin, jotta kuorrutus tarttuisi paremmin tahmeaan pintaan.
Sekoita kuorrutuksen kaikki aineet hyvin ja painele tiiviisti kareiden pintaan.
Työnnä paistomittari lihan sisään pitkittäin vaakatasossa, jotta mittarin kärki antaa oikean lukeman filelihan keskeltä.
Paista kareita uunissa 200-asteissa lämmössä kunnes sisälämpö on 55–60 -astetta. Anna kareiden vetäytyä foliolla peitettynä 5–10 minuuttia ennen leikkaamista ja tarjoilua.

Tarjoile vaikkapa peruna-porkkanapyreen tai maa-artisokkapyreen sekä punaviinikastikkeen kanssa.

Karitsaherkkujen ystäville suosittelemme myös kokonaista karitsanpaistia.